Jaksamisen rajapyykeillä

18.8.2011

Reilu vuosikymmen sitten, kauan ennen MS-diagnoosia, kävin ensimmäistä kertaa lääkärissä masennuksen vuoksi. Lääkitykset eivät oikein auttaneet ja masennusta on ollut siitä lähtien kroonisesti. Tänä keväänä mielialani laski voimakkaasti, mm. MS-taudin pahenevat oireet masensivat, mitä kompensoin mm. positiivisella ajattelulla ja liikuntaa lisäämällä. Liikunta sujuikin hyvin ja olin huippukunnossa toukokuussa. Liikunta on hyvä masennuslääke, mutta lähes ainoana tehokkaana apukeinona se oli vähän hankala – lopulta olin ”koukussa” liikkumiseen, koska ilman sitä masennus alkoi kalvaa liikaa.

Päätin jälleen kokeilla lääkeapua masennukseen. Uniongelmien, pahoinvoinnin yms. takia aloitettiin ensin mirtatsapiini 7,5–15 mg iltaisin. Lääkkeeseen totuttelun jälkeen se on parantanut yöunia ja poistanut pahoinvointia. Masennukseen mirtatsapiini ei auttanut.

Kuukauden jälkeen mirtatsapiinin rinnalle otettiin venlafaksiini, ensin 75 mg päiväannos, joka sitten nostettiin 150 mg:aan. Heti ensimmäisestä lääkkeestä lähtien alkoi sivuoireet: mm. lisääntynyt hikoilu (erityisesti kuntoillessa), suun kuivuminen ja vatsan ongelmia.

Venlafaksiinin syömisen aikana kesä-heinäkuussa vatsan ongelmat pahenivat ja lopulta vatsa oli noin joka toinen päivä vesiripulilla. Luultavasti ilman lääkekannabiksen ja mirtatsapiinin pahoinvointia poistavaa vaikutusta en olisi paljoa voinut syödä, ehkä olisin oksentanutkin. Lähes sairaalloinen hikoilu aiheutti kuntoillessa ja ihon hangatessa iho-ongelmia: tuli ihottumaa ja näppyjä, joista pari tulehtui ja sain kuukauden niitä parannella. Tämän vuoksi jouduin mm. lopettamaan pyöräilyn ja lopulta vähentämään muutakin kuntoilua. Lisäksi rupesi pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että pää sekoaa. Masennus ei alkanut hellittää.

Venlafaksiini, joka on SNRI-lääke (serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjä), ei selvästikään sopinut minulle. Masennus oli kuukausi lääkettä syöneenä edelleen paha, lisäksi paljon sivuoireita, jotka haittasivat elämää ja jopa lisäsivät masennusta. Joskus ennen MS-diagnoosia masennustani koitettiin parantaa SSRI-lääkkeillä (serotoniinin takaisinoton estäjä), mutta niissä oli samanlaisia ongelmia kuin venlafaksiinissa, eivätkä nekään auttaneet masennukseen. Pienensin annoksen 75 mg:aan ja siitä viikon kuluttua lopetin lääkkeen. Tästä seurasi yli 10 päivän lopetusoireet, jotka olivat todella epämiellyttäviä.

Harkitsin jo menoa sairaalaosastollekin, jossa olisivat voineet säätää lääkitykset kuntoon valvonnassa, mutta kesä hankaloitti asioita. Jotenkin sain itseni kasaan ja sain kokeiluun Voxran, joka on DNRI-lääke (dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjä), vaikuttavana aineena bupropioni. Tämä on ollut siitä hyvä lääke, että se ei ole minulle aiheuttanut sivuvaikutuksia. Voxran annostus on ollut 150 mg, seuraavalla lääkärikäynnillä annos mahdollisesti tuplataan, mikäli masennus on yhä paha.

Olin ottanut itselleni epäviralliseksi tavoitteeksi blogata puoli vuotta päivittäin. Blogaamisen yksi syyhän on ollut pitää mielen virkeyttä yllä. Kun arki vaikeutui kesällä masennuksessa ja lääkekokeiluissa, päivittäisen blogimerkinnän kirjoittaminen alkoi viedä päivästä liikaa aikaa, tunnin pari helposti. Kognitiivinen fatiikki hankaloitti asioita ja masennus ja lopulta myös ahdistus oli todella paha – tuntui että en enää jaksa (elää seuraavaan päivään).

Ensimmäisenä päätin toistaiseksi jättää netin, joka rupesi näyttämään melkoiselta aikarosvolta, ja keskittää kaikki voimavarani itseeni ja vointini parantamiseen. Kuntoilua on ollut myös pakko vähentää iho-, keuhko- ja vatsasyistä. Lähimmäisiltä saamani tuen lisäksi apuna on ollut mm. Tom Lundbergin kirja ”Kaikki on hyvin”, jonka olen lukenut tänä aikana. Suosittelen.

Vatsani meni venlafaksiinia syödessä niin sekaisin, ettei se parantunutkaan lääkettä vähentämällä eikä lopettamalla. Ehkä vatsaan pääsi samalla pesiytymään joku pöpö, sillä edelleenkään se ei ole kunnossa. Sain myös keuhkoihini jonkun sitkeän mykoplasman, ja raskas kuntoilu on sen takia pitänyt jättää toistaiseksi.

Kuntoilu on siis pannassa, varon ettei netti vie liikaa aikaani, koitan hoitaa vatsaani. Yritän käydä päivittäin kävelyllä. Yhä masentaa, mutta ahdistus on vähentynyt, enkä enää joka päivä toivo, että täältä pääsisi jo pois. Arki on muuttunut; millaiseksi se sitten muodostuu, kun vatsa on parempi ja keuhkot kunnossa, se jää nähtäväksi. Yhtenä osana muutosta on (jo nyt) myös blogiin kirjoittelu. Tulevaisuus näyttää, siihen asti päivä kerrallaan.


Päivän juoksuennätys 6 km

14.7.2011

Kahden kilometrin juoksulenkki alkaa sujua niin, että ei tule mitään turhan voimakkaita kipuiluja jalkoihin ja jalat toipuvat suhteellisen nopeasti. Eilen testasin taas hieman rajojani: juoksin kyseisen kahden kilometrin lenkin kolmeen kertaan, yhteensä juoksua päivälle tuli siis 6 kilometriä. Edellinen päivämatkaennätys oli 5 kilometriä.


Vuoden juoksumatka: 100 km rikki

13.7.2011

Tämän vuoden alussa aloitin juoksemisen, mistä kerroin artikkelissa Cooperin testi – ja jalat hajalle. Jalkojen kipujen vuoksi en ole voinut juosta niin paljon kuin olisin halunnut, mutta jonkinlaiseen vauhtiin tässä on jo päässyt.

”Vuosi 2010 oli kävelyn vuosi, vuonna 2011 yritän juosta?” pohdiskelin mielessäni.

Laskin vuoden juoksukilometrit yhteen, ja viime viikolla meni satanen rikki! Kuukausittaiset juoksumatkat ovat vaihdelleet 3 kilometrin ja 26 kilometrin välillä. Tarkka kilometrimäärä on nyt 105,6 km, mutta ei toivottavasti kovin kauaa. 🙂


Vuoden toinen Cooperin testi

8.7.2011

Juoksu sujui kesäkuussa parisen viikkoa hyvin, minkä jälkeen vasempaan nilkkaan tuli samanlaista kipua, joka vuoden alkupuolella haittasi usein juoksemista. Tämän vuoksi pidin kymmenen päivän juoksutauon viime kuun lopussa. Heinäkuussa olen taas jatkanut juoksua kahden kilometrin pätkissä. Olen nilkkaa vielä hieman varoen juossut kahden kilometrin lenkin tavallisesti noin 14–15 minuuttiin.

Eilen aamulla hieman lyhennetyn 40 minuutin kuntosalin jälkeen päätin vielä lähteä juoksemaan tuon kahden kilometrin lenkin. Kuntosalin jäljiltä olin valmiiksi lämminnyt, nilkka tuntui kestävältä ja päätin yrittää juosta lenkin kahteentoista minuuttiin. Se onnistuikin, vaikka koville otti, ajaksi tuli noin 11:50. Tarkistin matkan vielä karttapalvelusta ja se oli 2020 metriä, joten voin laskea sen kahdeksi kilometriksi.

Vuoden alkupuolella juoksin Cooperin testin tuloksen 1900 metriä. Tulos parani sadalla metrillä: nyt tulos siis 2000 metriä. Lisäksi luulen, että jalkani kestivät tämän Cooperin paljon paremmin kuin sen ensimmäisen. Taulukon mukaan samassa keskitason kunnossa ollaan edelleen:

Mutta on tässä sentään MS-tauti rasitteena! 🙂


Fysioterapeutilla käynti

30.6.2011

Kävin fysioterapeutilla reilu kolme vuotta sitten diagnoosin saamisen jälkeen. Kävin nyt kesäkuussa uudelleen ja samoja testejä tehtiin. Tässä tuloksia ja vertailua kolmen vuoden takaiseen.

Kävelytesti

Kymmenen metrin kävelytestissä omalla nopeudella kävely oli nopeutunut: nyt 6,7 sekuntia, kolme vuotta sitten kaksi sekuntia enemmän. Maksiminopeus oli hieman alle 5 sekuntia nyt ja aiemmin. Askelparin pituus ei ollut muuttunut. Kävely on normaalia ja sujuvaa.

Tasapaino

Näistä ei ole vanhoja lukuarvoja, mutta tasapaino on parantunut kolmen vuoden takaisesta. Tasapainoa mitattiin Good Balance -voimalevyllä, ja sitä kuvataan indeksillä, jossa 0=huonoin mahdollinen, 50=ikäisteni keskiarvo ja 100=paras mahdollinen. Normaalissa seisoma-asennossa indeksi on nyt 62, silmät suljettuna 65, semitandem-asennossa oikea jalka takana 54 ja vasen jalka takana 66.

Reisilihakset

Reisilihasten isometriset lihasvoimat ovat hyvät. Jalkojen puolierot ovat tasoittuneet: oikean jalan tulos 54 kiloa (kolme vuotta sitten 58 kg) ja vasemman jalan 50,6 kiloa (kolme vuotta sitten 46,1). Tulos on hyvä silloin, kun se on yli puolet omasta painosta; painan noin 63 kiloa.

Käsien puristusvoima

Käsien puristusvoima on kohtuullinen ja käsien erot ovat tasoittuneet. Oikea käsi puristi 48 kiloa (sama kuin kolme vuotta sitten) ja vasen käsi 40 kiloa (kolme vuotta sitten 28 kiloa).

Käsien hienomotoriikka

Tässä onkin sitten ne suurimmat ongelmat. Oikea käsi on hieman hidastunut, mutta toisaalta vasen käsi huomattavasti nopeutunut kolmen vuoden takaisesta. Toiminnan nopeus on nyt iänmukaisen normaalin alarajoilla. Box & Block -testin nopeus oikealla kädellä 63 kpl/min (kolme vuotta sitten 72 kpl/min, normaalin alaraja 64) ja myös vasemmalla 63 kpl/min (kolme vuotta sitten 42 kpl/min, normaalin alaraja 56 kpl/min).

Yhteenveto

Olen tyytyväinen tuloksiin. Fyysinen toimintakyky on hyvä kävelyn, tasapainon, ylä- ja alaraajojen lihasvoimien suhteen. Pääosin tulokset ovat ikäisteni keskiarvojen yläpuolella. Käsien toiminnan nopeus on viitearvojen alarajalla ja vasemman käden hienomotoriikassa on ongelmia, mutta vasen käsi on kuitenkin parempi kuin kolme vuotta sitten. Jaloissa, erityisesti vasemmassa, on jonkin verran jäykkyyttä. Päivittäinen fatiikki on suurin ongelma, missä neuropsykologin arviosta ja ohjauksesta voisi olla hyötyä.

Jatkan samaan malliin: lääkekannabis mahdollistaa kuntoilun, mikä estää tai ainakin hidastaa kunnon heikkenemistä. Voimien ja kunnon paranemistakin voi tapahtua. Lisäksi hyvä ravinto antaa laadukkaat rakennuspalikat, mistä kroppa rakentuu, ja auttaa muutenkin jaksamaan paremmin.


Kuntosaliaamu

21.6.2011

Teen kuntosalin kolme kertaa viikossa. Kuntosaliaamuna sängystä nousemisen jälkeen käyn vessassa, pukeudun ja laitan Volcanon lämpiämään. Höyryttelen 0,2 grammaa Bedrocania ja samalla selailen nettiä, luen sähköpostit (lähinnä Ajatusten aamiainen) ja usein mietin myös aihetta päivän blogikirjoitukseen. Saman tien höyryttelyn jälkeen aloitan kuntosalin, johon menee reilu tunti. En syö mitään ennen kuntosalia, mutta kuntosalin jälkeen tavallisesti juon kaakaolla maustetun proteiinijuoman (esimerkiksi hamppuproteiini, tumman riisin proteiini, herneproteiini) ja syön jotain pientä. Höyryttelen päivän toisen annoksen ja palaudun kuntosalista, minkä jälkeen päivä jatkuu…

Tänä aamuna oli kuntosali, joka sujui hyvin ja huonosti: mm. leuanveto meni hyvin, vedin 18+16 leukaa, mutta vatsalihaksissa oli ongelmia: toisella vatsapyöräsarjalla kahdeksannen liikkeen aikana vatsalihas (tai sen kiinnike tms.) aivan yllättäen hieman revähti vasemmalta alhaalta, joten vatsapyörät piti jättää. Istumaannousut pystyin silti tekemään varovaisesti loppukierroksilla. Pitää loppuviikon kuntosalit tehdä ilman vatsapyörää (eli voimapyörää), niin vatsalihas on taas kunnossa.


Juoksu kulkee

20.6.2011

Jatkoin viime viikolla juoksemista kahden kilometrin ja sitä pidemmissä pätkissä, ja jalat näyttävät edelleen kestävän. Juoksin myös uuden viikkoennätyksen: 11,4 kilometriä.


Hellettä ja kuntoilua

13.6.2011

Viime viikolla oli mukavia helteitä, onneksi lääkekannabis parantaa huonontuneen lämmönsietokykyni lähes ennalleen ja voin lukea itseni taas helteestä nauttijoiden ryhmään. Myös kuntoilut sujuvat helteellä ja jopa auttavat paremmin kestämään kuumuutta: viime viikolla tein normaaliin tapaan kolmena päivänä kuntosalin, juoksin yhteensä 9,4 kilometriä ja pyöräilin 166 kilometriä.

En juossut enää sunnuntaina; osaatko selvittää, kuinka paljon juoksin lauantaina?-)


Jälleen juoksua

11.6.2011

Kuten tiistaina kerroin, juoksin maanantaina 2,4 kilometrin pätkän yhteen menoon. Jalat kestivät sen, minkä todistin itselleni juoksemalla keskiviikkona 3 kilometrin lenkin, ja vielä torstaina 2 kilometrin lenkin, kun lämmintä oli rapiat 29 astetta. Oli kuumaa ja raskasta, ja tuntui hienolta. Eilinen oli kävelyn ja juoksun suhteen lepopäivä, mutta tänään saatan jälleen kokeilla hieman juoksennella. On jo lämpötilakin kohonnut mukavasti helteelle. 🙂


Kuntoilua

7.6.2011

Kuntosalilla olen jatkanut painojen lisäämistä, nyt esimerkiksi penkkipunnerrustanko painaa jo 48 kiloa (viimeksi kirjoitin blogiin lisätessäni painon 29 kiloon) ja jalkaliikkeille on 24 kiloa (ennen tätä oli 17 kiloa). Vedin myös leuanvetoennätyksen viime lauantaina: 20 leukaa. Alkuperäinen tavoitteeni oli vetää 20 leukaa tämän vuoden loppuun mennessä.

Pyöräilykausikin on lähtenyt mukavasti käyntiin: toukokuussa kilometrejä kertyi 350. Oikea jalkani on vaivannut kävellessä puolitoista kuukautta, mutta alkaa olla nyt toipunut. Eilen kokeilin jalan kestävyyttä kunnolla pitkästä aikaa: juoksin 2,4 kilometrin lenkin yhteen menoon. Hitaasti ja varoen, hyvin tuntui sujuvan, ja jalka on vain hieman kipeämpi tänään. Huomenna näkee paremmin, miten jalka toipuu.