Lokakuussa 1897 esitettiin Mielckin säveltämä sinfonia, opusnumero 4, f-molli. Andersenin sadun ”Jääneito” tiedetään innoittaneen säveltäjää, mistä sinfonia on saanut lisänimen ”Satusinfonia”. Sinfonia sai paljon kiitosta kriitikoilta, ja onhan se erittäin hieno sävellys, kuuntele vaikka itse. Pituus n. 40 minuuttia.
Konserttikappale pianolle ja orkesterille oli ensimmäinen Ernst Mielckin teos, johon rupesin kiinnittämään huomiota, kun se soi aina välillä Ylen Klassisella. Tein musiikkiin videon suomalaisista maisemakuvista. Pituus n. 25 minuuttia.
Ernst Mielck: Konserttikappale pianolle ja orkesterille, e-molli, Op. 9 (1898).
I. Allegro appassionato (12:10)
II. Largo (7:16)
III. Allegro vivace (5:55)
Ernst Mielck (1877-1899) oli suomalainen säveltäjä, jonka ura katkesi lyhyeen hänen kuollessaan tuberkuloosiin vain 2 päivää ennen 22-vuotissyntymäpäiväänsä. Ernst sairasti jo pienestä pitäen paljon, vielä seitsenvuotiaana hän puhui vaivalloisesti ja oli muutenkin niin jälkeen jäänyt, ettei normaali koulunkäynti onnistunut. 10-vuotiaana Ernst oli sen verran voimistunut, että hän saattoi aloittaa musiikkiopinnot. Musiikin opinnot edistyivät nopeasti, ja 13-vuotiaana hänet lähetettiin Berliiniin jatkamaan opintojaan.
Lokakuussa vuonna 1897 esitettiin Mielckin säveltämä sinfonia. Konsertista tuli menestys, kriitikot pitivät sinfoniasta, ja Mielck nousi teoksillaan nuorten säveltäjien eturiviin. Andersenin sadun ”Jääneito” tiedetään innoittaneen säveltäjää, mistä sinfonia on saanut lisänimen ”Satusinfonia”. Tarkoitukseni oli liittää tämä sinfonia tähän artikkeliin, mutta videot oli poistettu YouTubesta. 😦
Vuonna 1898 Mielck sävelsi mm. kaksi konserttikappaletta soolosoittimelle ja orkesterille, ensimmäisessä soolosoittimena viulu ja toisessa piano. Liitän artikkeliin näistä ensimmäisen. Video on minun tekemäni ja blogia lukeneet saattavatkin nähdä siinä tuttuja kuvia. Pituus 14:43.
Ernst Mielck: Konserttikappale viululle ja orkesterille, D-duuri, Op. 8 (1898).
Myöhemmin Mielckin musiikki on paljolti unohtunut kansallissäveltäjä Jean Sibeliuksen astuttua parrasvaloihin 1899.
Kirjoitin maaliskuun alussa Sibeliuksen viulukonsertosta blogiartikkelin, johon liitin viime vuoden Sibelius-viulukilpailun voittajan Nikita Boriso-Glebskyn tulkinnan. Tämä video valitettavasti poistuu tänään YLE Areenasta. Jotain tilalle siis.
Leonidas Kavakos on kreikkalainen viulisti, joka voitti vuonna 1985 Sibelius-viulukilpailun. Hän on myös soittanut ja levyttänyt vuonna 1991 ainoana nykyviulistina Sibeliuksen viulukonserton vuoden 1903 ensimmäisen version. Oheisella videolla Kavakos soittaa Sibeliuksen viulukonserton (lopullinen versio) Sibeliuksen 125-vuotisjuhlakonsertissa vuonna 1990 Sakari Oramon johtaman Radion sinfoniaorkesterin kanssa. Hieno tulkinta ja video.
Kansallisteatterin johtaja Jalmari Lahdensuo tilasi vuonna 1916 Sibeliukselta musiikin Hugo von Hofmannsthalin näytelmään ”Jokamies” (Jedermann). Tässä 16-osaisessa teoksessa Sibelius vaati itseltään samaa kuin elokuvasäveltäjät hieman myöhemmin: näyttämötapahtumien kanssa ajallisesti yhteen sovitettua musiikkia. Sibelius joutui kuitenkin säveltämään ilman filmiä ja vailla tarkkaa tietoa kohtausten kestosta, ainoastaan teatterinjohtajan arvioiden pohjalta. Näytelmän eräässä kohdassa Piru kiusaa Jokamiestä, ja Sibelius joutui usein epätoivon valtaan tässä kohdin teoksen esityksissä: musiikki ja Pirun esilletulo ja vuorosanat eivät aina osuneet yksiin. Piru vieköön! 🙂
Lue lisää teoksen synnystä ja näytelmän juonesta Sibelius.fi-sivustolta, suosittelen lukemaan ennen kuuntelemista tai kuuntelemisen aikana.
Musiikki on tummasävyistä ja kietoi ainakin minut pauloihinsa jo ensimmäisellä kuuntelukerralla – en ollut kuullut teosta aiemmin, ja jouduin kuuntelemaan tämän noin 40 minuutin mittaisen teoksen useaan kertaan saman päivän aikana.
Negatiivisen ajattelun kierre lähtee usein aivan järkiperäisesti liikkeelle. Jo koulussa meille opetettiin, että pitää suhtautua asioihin kriittisesti. Nopeasti opimmekin löytämään asioista puutteita ja arvosteltavaa. Moni tekee tästä itselleen suorastaan elämänuran, se ja tämä on sillä ja tällä tavalla huonosti; oli sitten kyse politiikasta, naapurin tekemisistä, omasta elämästä tai terveydentilasta. Lopulta voi olla aika huono ja lamautunut olo, koska eihän missään kuitenkaan ole lopulta mitään järkeä…
Kriittinen ajattelu on hyvä asia, mutta pelkkä asioiden huonoksi arvostelu kannattaisi korvata rakentavalla kriittisyydellä. Helppoa on löytää arvosteltavaa, mutta haastavampaa on löytää tilanteeseen sopivia korjausehdotuksia. Tätä kannattaakin harjoitella. Jos ei osaa kuin arvostella, eikä olla yhtään rakentava, voi jättää arvostelutkin väliin.
Hankalissa tilanteissa negatiivinen ajattelutapa löytää nopeasti kourallisen eri asioita, jotka ovat huonosti ja pielessä. Joitain asioita voi parantaa, ja tässä auttaa rakentava kriittisyys. Joitain asioita ei voi parantaa, mutta tilanteilla on aina puolensa; opettele etsimään niitä hyviä puolia. Jos on negatiiviseen ajatteluun tottunut, täytyy hyvien puolien etsiminen ensin tehdä tietoisesti. Harjoittelun ja ajan myötä näitä hyviäkin puolia rupeaa tulemaan mieleen helpommin ja jopa automaattisesti. Huonossa tilanteessa voi tulla esimerkiksi mieleen kolme huonoa ja kaksi hyvää seikkaa, mikä on jo paljon positiivisempaa ja helpompi kestää kuin tyrmäävä ”täyskäsi negatiivisuutta”.
Esimerkkejä kolikon kääntöpuolesta:
– vaikea: haastava, hyvää harjoitusta
– vaikeudet: jalostavat luonnetta ja minua ihmisenä
– mahdoton: mahdollisuus löytää omia rajojaan
– en voi nyt kävellä pitkiä matkoja: voin kuntoilla muulla tavoin
– kognitio-ongelmat: selviän vielä arjesta; fyysinen kuntoni on hyvä
– kipu ym. vaikeat vaivat: olen elossa (sitten kun ei enää ole vaivoja, on kuollut…)
Samae Koskinenkaan ei anna periksi elämän kolhiessa:
Positiivisessa ajattelussa kriittisyyttä ei tarvitse hylätä. Kaikkea ei edelleenkään tarvitse purematta niellä. Tarkoitus on yrittää olla huonontamatta omaa oloaan ylikriittisyydellä ja negatiivisuudella. Aivopese itseäsi löytämään positiivisia asioita ja rakentavia ehdotuksia eri tilanteissa. Harjoittelun voit aloittaa heti, mitään et ainakaan menetä: aina voi halutessaan palata turvallisesti takaisin negailemaan. 🙂
Enrique Granados (1867-1916) oli espanjalainen pianisti ja säveltäjä. Hän sävelsi pianosarjan ”12 espanjalaista tanssia”, joka julkaistiin vuonna 1890. Granados ja hänen vaimonsa kuolivat ensimmäisen maailmansodan aikana, kun heitä Yhdysvalloista Espanjaan kuljettanutta laivaa torpedoitiin.
12 espanjalaista tanssia koostuu mukavista ja keveistä espanjalaistyylistä kappaleista, ja sopii kuunneltavaksi aina, kun haluaa virittäytyä tunnelmiin espanjalaisen auringon alla. Sopii myös hyvin vappuun, kevääseen ja toki myös lähestyvään kesään. Kuvitteellinen margarita käteen ja kuuntelemaan.
Jean Sibeliuksen kolmas sinfonia, C-duuri op. 52, valmistui vuonna 1907. Tämän kolmiosaisen sinfonian tunnelma on hyvin luonnonläheinen ja melodiat kauniin suomalaisia. Tässä hyvä tulkinta sinfoniasta YouTube-sivuiltani, pituus yhteensä noin 26 minuuttia:
Vaikka ei klassisesta musiikista muuten välittäisikään tai klassista musiikkia tuntisi, Sibeliuksen Finlandia (op. 26) on useimmille suomalaisille tuttu. Joku yhdistää sen Edwin Laineen Tuntemattomaan sotilaaseen, jollekin toiselle se on ehkä tuttu Renny Harlinin Die Hard 2 -elokuvasta. Joka tapauksessa, hyvin tunnettu, hyvin suomalaista.
Vaikka ei muuta musiikkia blogistani kuuntelisi, niin tämä kannattaa kuunnella ja katsoa. Radion sinfoniaorkesteri johtajanaan Sakari Oramo soittaa Jean Sibeliuksen sävelrunon Finlandia. Katsokaa kuinka riemulla Oramo johtaa! Tämä esitys tuo joka kerta tunteet pintaan ja kyyneleet silmiin. Mahtavaa.
Jos et jo vastannut aiemmin, käypä rohkeasti vastaamassa blogiin tekemääni kyselyyn ”Kuunteletko klassista musiikkia?”, joka löytyy blogiartikkelista Aamun klassiset. Kiitos. 🙂
Kirjoittaja: MS-potilas 
RSS - Artikkelit
MS-potilas 