Jos laiva purettaisiin osiksi, moni yksittäinen osa uppoaisi. Potkuri uppoaisi. Mutta kun osat kootaan yhdeksi kokonaisuudeksi, pysyy laiva pinnalla.
Samoin on ihmisen elämän eri vaiheiden laita. Jotkut niistä ovat olleet traagisia. Toiset ovat olleet onnellisia. Mutta kun ne yhdistetään, muodostavat ne aluksen, joka pysyy pinnalla ja kulkee eteenpäin.
Se suo meille mahdollisuuden olla liikaa murehtimatta niitä päiviä, jolloin kaikki ei onnistu niin kuin olisimme halunneet.
Jos haluaa voida paremmin, kannattaa myös tarkistaa suhtautumistaan asioihin. Hyviä ja positiivisia elämänohjeita ja muita mukavia juttuja tarjoilee arkiaamuisin Positiivarien Ajatusten Aamiainen, jonka itse tilasin muutama vuosi sitten. Suosittelen myös muitakin ainakin kokeilemaan tätä palvelua. Varsinkin kroonisesti sairaana ajatukset kääntyvät helposti negatiivisiksi, mikä huonontaa oloa ja jaksamista. Ja terveenä positiivinen asenne vasta kannattaakin, vaikka silloin olikin enemmän ”varaa negailla” – nekin energiat olisi aikanaan kannattanut ohjata johonkin hyödyllisempään ja hyvää oloa tuovaan. No, sairaus opettaa.
Positiivinen asenne ja sen tietoinen käyttö tarjosi elämän ohjakset omiin kouriini. Minulla oli valta ajatella mistä tahansa asiasta juuri niin kuin halusin.
Sivuutan aamiaisista sujuvasti ne kohdat, jotka eivät minuun sovi tai minua muuten miellytä. En esimerkiksi ole ostanut mitään Positiivarien Puodista. Poimin ”parhaat päältä” ihan ilmaiseksi.
Lisäsin kaksi uutta tutkimusta Tutkimukset-sivulle. Näistä ensimmäisessä tutkittiin kannabiksen ainesosan CBD:n vaikutusta virtsarakon supistuvuuteen; jälkimmäisen tutkimuksen, ”Role of cannabinoids in multiple sclerosis”, tiivistelmästä pari lainausta:
An increasing amount of evidence is now emerging to confirm anecdotal reports of symptomatic improvement, particularly for muscle stiffness and spasms, neuropathic pain and sleep and bladder disturbance, in patients with MS treated with cannabinoids.
[– –]
No serious safety concerns have emerged.
[– –]
In addition, recent experimental evidence is beginning to suggest an effect of cannabinoids on more fundamental processes important in MS, with evidence of anti-inflammation, encouragement of remyelination and neuroprotection.
2,5-vuotias Cash Hyde sairasti aivosyöpää, mutta parantui siitä. Pojan isän mukaan lääkekannabiksen käyttö auttoi poikaa voittamaan taistelun syöpää vastaan.
Omega-3- ja omega-6-rasvahapot ovat välttämättömiä terveydellemme. Nykyään ihmiset saavat usein liian vähän omega-3-rasvahappoja, mikä aiheuttaa monenlaisia terveysongelmia. Hyviä omega-3-rasvahappojen lähteitä ovat mm. rasvainen kala, joka sisältää eikosapentaeenihappoa (EPA) ja dokosaheksaeenihappoa (DHA), ja pellavansiemenöljy, joka sisältää alfalinoleenihappoa (ALA). Ihmisen elimistö tuottaa alfalinoleenihaposta EPA- ja DHA-rasvahappoja: noin 3 % muuntuu EPA:ksi ja 0–9 % DHA:ksi.
Hyvä rasvahappotasapaino on tärkeää mm. sydämelle, verisuonille, ihon hyvinvoinnille, mielenterveydelle ja vastustuskyvylle. Itse otan päivittäin pari E-EPA+E-DHA-kalaöljykapselia sekä vajaan shottilasillisen (n. 30 ml) pellavansiemenöljyä. Käyttämäni Pellavainen-pellavansiemenöljy sisältää 59 % alfalinoleenihappoa.
Pellavansiemenöljy - paras omega-3-lähde tunnetuista kasviöljyistä
Musiikkia tiistaipäivälle: viuluvirtuoosi Itzhak Perlman soittaa Niccoló Paganinin 24 kapriisia. Kokonaispituus noin 1 tunti 13 minuuttia, levytysvuosi 1972.
Toimin yksityisyrittäjänä käytännössä koko työurani ennen työkyvyttömyyseläkkeelle joutumista. Positiivarien Juhani Töytäri kirjoittaa Ajatusten aamiaiseen linkitetyssä tekstissä, miten yrittäjä ajattelee, ja tunnistin kyllä itseni. Yhä eläkkeelläkin olen yrittäjä. Tämän vuoksi toimin kuten toimin, mm. oman hoitoni suhteen, enkä kuten suurin osa. Toteutan omaa suunnitelmaani, kannan vastuun tuloksista ja nautin onnistumisista.
Älä anna niiden ihmisten lannistaa sinua, jotka eivät koskaan ole päivääkään vastanneet itse kaikesta tekemisestään, sillä he eivät edes itse tiedä, että he eivät tiedä.