Blogi on muuttanut

10.9.2011

WordPress.com-blogeissa ei saa enää olla esimerkiksi iHerb.com-nettikauppaan linkkejä, tämä katsotaan (kielletyksi) mainostamiseksi. Sen lisäksi, millaista sisältöä blogissa saa olla, on moni muukin juttu melko rajoittunutta: ei voi esimerkiksi käyttää javascriptiä eikä iframeja ”turvallisuussyistä”.

Tulin siihen tulokseen, että siirrän tämän blogini Blogger-palveluun. Siirto on valmis, ja blogin uusi osoite on:

mspotilas.blogspot.com

Vanha blogi jää edelleen tänne wordpress.comin alaisuuteen, jossa artikkeleita voi lukea ja kommentoida. Olen kuitenkin siirtänyt tämän blogin artikkelit ja kommentit myös tuonne uuden blogin alle, joten siellä jatkot, ainakin omalta osaltani. 🙂


Kalifornialainen sairaala kieltänyt lääkekannabispotilaat

3.8.2011

Mm. vammautunut sota­veteraani ja 68-vuotias mies, jolla on aivo­kasvain, eivät saa enää käyttää erään kalifornialaisen sairaalan palveluita, jos he eivät lopeta lääke­kannabiksen käyttöä. Heillä on voimassa olevat lääkärin suositukset lääke­kannabiksen käyttöön ja lääke­kannabis­luvat. Kannabiksesta pidättäytymistä seurattaisiin sairaalan puolelta satunnaisin testein.

Ongelmaksi sairaala näkee tällaisen asian:

The true issue here is that we have a huge problem with patients who take prescribed pain medicines while also abusing illegal substances.

Eli lääkäri kertoo, että heillä on suuri ongelma potilaiden kanssa, jotka ottavat määrätyt lääkkeet, mutta lisäksi väärin­käyttävät ”laittomia aineita”… No niin, laki­tilannehan Yhdysvalloissa on skitsofreeninen lääke­kannabiksen suhteen, kun se on sekä laitonta että laillista. Ja potilaat joutuvat kärsimään. Yllättävää.

Lähteet:
Medical pot users denied care?
California Hospital Accused Of Denying Medical Treatment To Legal MMJ Patients


Syön mun ALCARit

1.8.2011

Asetyyli-l-karnitiinin (ALC tai ALCAR), joka on karnitiinin johdannainen, hyödyistä MS-taudissa ja fatiikissa löytyy paljon kokemuksia, tutkimuksia ja artikkeleita. Itse olen aiemmin kokeillut asetyyli-l-karnitiinia, usein alfalipoiinihapon yhteydessä, mutta en ole havainnut apua. Myöhemmin olen huomannut, että tutkimuksissa, kuten Acetyl L-Carnitine May Help with Chronic Fatigue, asetyyli-l-karnitiinia syötiin jopa parikin grammaa päivässä. Päätin kokeilla uudestaan, auttaisiko ALCAR fatiikkiini suuremmalla annostuksella.

Tuotteet ovat suhteellisen edullisia iHerbistä, mutta päivähintaa rupeaa normituotteilla kertymiään, jos syö niitä useita päivässä. Löysin kuitenkin edullisemman ratkaisun: Primaforcen ALCAR 250 g jauheena. Hinta alle 20 taalaa. Tuosta saa itse kapseloimalla 500 mg kapseleita 500 kpl. Aiemmin syömiäni Doctor’s Best -kapseleita (hieman vahvempia, 588mg) sai samalla hinnalla 120.

Itse jauheen lisäksi tietysti tarvitaan kapselointilaite ja tyhjiä kapseleita. Seuraavassa pari kuvaa, miten 50 kappaletta omia 500 mg ALCAR-kapseleita syntyi:


Lopetusoireblues

28.7.2011

Raapaisin masentuneissa mielialoissa kasaan tällaisen bluesin. En tosin jaksanut yhtä säkeistöä pidemmälle. Hakasuluissa on soinnut, kyseessä on perus 12 tahdin blues, voi soittaa yhtä hyvin myös vaikka E:stä, tai mistä bändi sattuu osaamaan.

Lopetusoireblues

[C]         ei serotoniini sopinut mulle
[C]   enemmän alkoi tehdä mieli mullan alle
[C]   siksi loppui venlafaksiinin syöminen
[C]   ja siitä alkoi pitkät päivät lopetusoireiden
[F]   tää on lopetusoire blues
[F]         ou jea
[C]   nyt soi lopetusoire blues
[C]
[G]     lopetusoireet sähköttää ja
[F]       päässä huippaa yhtenään
[C]         lopetusoireblues
[C(/G)]


Kesäkuussa kirjoitin, että masennukseni on käynyt niin pahaksi, että tuntuu etten enää jaksa ja kokeilen siihen lääkitystä. Kävi vähän huonosti. Masennuslääkkeenä kokeilemani venlafaksiini pisti pääni aivan sekaisin, apua ei tullut pätkääkään masennukseen eikä fatiikkiin. Hikoilin niin paljon, että kuntoillessa herkkä ihoni ei enää kestänyt. Vatsa oli vesiripulilla lähes joka toinen päivä. Tuntui että on hiton huono kunto ja väsyi ja hikoili pienemmästäkin. Suuta kuivasi kun kuntoili tai vaikka vaan yritti puhua. Seksihalut ja lopulta mm. orgasminsaamiskyky meni. Ja masenti yhä niin hitosti, pahemmin kuin ennen lääkettä.

Yli kuukauden jaksoin kokeilla ja uskoa. Viime viikon keskiviikkona lopetin sitten venlafaksiinin syönnin. Lopetusoireet, jotka ovat samanlaisia kuin aikoinaan sain SSRI-lääkkeistä, alkoivat perjantaina. Lopetusoireissa on mm. läpi kroppaa kulkevaa sähkön tunnetta, vähän kuin l’Hermitte, mutta tämä aktivoituu mistä vain liikkeestä. Päässä tuntuu usein siltä kuin olisi lentokoneessa, joka osuu ilmakuoppaan, tuntuu ”humpsahtavan” alaspäin. Päässä tuntuu myös sähköä. Sähköt ja humpsahtelut vaikuttavat tasapainoon: kävellessä on hyvä katsoa eteenpäin, että pysyy pystyssä.

Onneksi hikoilu alkaa olla vähentynyt aika lailla normaaliksi ja vatsakin muuttunut vähän vakaammaksi. Lopetusoireet ovat myös alkaneet nyt useana päivänä aina hieman myöhemmin aamupäivällä. Eilen lopetusoirevapaata aikaa oli 3 tuntia sängystä nousun jälkeen ja tänään jo noin 4,5 tuntia. Ehkä tästä selviää. Kunhan ensi viikolle selviän ja jaksan, on silloin aika psykiatrille, jossa mietitään jotain toisenlaista lääkettä tai apua.

Voimia kaikille masennuksen ja masennuslääkkeiden kanssa tappeleville.


Illat pimenee…

17.7.2011

… Venus valaisee.


Peter Davyn tuomio

6.7.2011

Kirjoitin aiemmin uusiseelantilaisesta Peter Davystä artikkeleihin Peter Davy – ”Kuolemantuomio” lääkekannabiskäyttäjälle? ja Peter Davy toistaiseksi vapaaksi takuita vastaan. Aivokasvaimesta kärsivän Peter Davyn tuomio julistettiin tänään. Hän sai kuusi kuukautta kotiarestia laittomasta kannabiksen viljelystä ja siementen maahantuonnista. Peter ei siis joutunut vankilaan, ja voinee näin jatkaa MS-tautia sairastavan kumppaninsa hoitoa.

All the best to Peter!

Lähteet:
Cannabis grower given home detention
Medical cannabis campaigner avoids jail


Rasvainen ruoka ja endokannabinoidit

5.7.2011

Ruoan hiilihydraatit ovat olleet paljon esillä viime aikoina ja moni on saanut apua paino- ja terveysongelmiin vähentämällä liiallista hiilihydraattien syömistä. Hiilihydraatit eivät ole kuitenkaan ainoa ruoan osa, joka voi aiheuttaa himoa syödä enemmän kuin olisi tarpeen.

Yhdysvalloissa tutkijat ovat huomanneet, että rasvaisen ruoan maistaminen saa aikaan endokannabinoidien erittymistä ruoansulatuselimistössä. Endokannabinoidit ovat elimistön tuottamia molekyylejä, jotka sitoutuvat kannabinoidireseptoreihin ja aktivoivat niitä samalla tavalla kuin kannabiskasvin kannabinoidit. Kannabinoidireseptorien aktivoituminen mm. lisää ruokahalua ja nostaa mielialaa.

Prosessi alkaa jo kielestä: rasvainen ruoka tuottaa signaalin, joka kulkee kielestä ensin aivoihin ja sitten ruoansulatuselimistöön. Siellä signaali kiihdyttää endokannabinoidien tuotantoa, mikä lisää halua syödä enemmän. Tutkijat eivät huomanneet samaa vaikutusta proteiineilla tai sokereilla.

Evoluution näkökulmasta tämä on ollut hyödyllistä: aikoinaan ravintoa ei ole ollut aina saatavilla, ja runsaasti energiaa sisältävää rasvaa on kannattanut syödä varastoonkin. Nykyään tästä voi seurata ongelmia ja ylipainoa, kun ravinnosta ei ole pulaa. Uskoisin, että tällainen sisäsyntyinen pilvi voi myös hälventää pieniä murheita (ns. lohturuoka), parantaa mielialaa muutenkin ja vähentää jopa kipuja. Varmasti moni yrittää lääkitä itseään ruoalla, ja tässä on yksi mekanismi lisää, mitä kautta syöminen voi oloa parantaa. Mielenkiintoinen juttu.

Lähde:
Medical Xpress: Endocannabinoids, body’s natural marijuana-like chemicals, make fatty foods difficult to resist