Jaksamisen rajapyykeillä

18.8.2011

Reilu vuosikymmen sitten, kauan ennen MS-diagnoosia, kävin ensimmäistä kertaa lääkärissä masennuksen vuoksi. Lääkitykset eivät oikein auttaneet ja masennusta on ollut siitä lähtien kroonisesti. Tänä keväänä mielialani laski voimakkaasti, mm. MS-taudin pahenevat oireet masensivat, mitä kompensoin mm. positiivisella ajattelulla ja liikuntaa lisäämällä. Liikunta sujuikin hyvin ja olin huippukunnossa toukokuussa. Liikunta on hyvä masennuslääke, mutta lähes ainoana tehokkaana apukeinona se oli vähän hankala – lopulta olin ”koukussa” liikkumiseen, koska ilman sitä masennus alkoi kalvaa liikaa.

Päätin jälleen kokeilla lääkeapua masennukseen. Uniongelmien, pahoinvoinnin yms. takia aloitettiin ensin mirtatsapiini 7,5–15 mg iltaisin. Lääkkeeseen totuttelun jälkeen se on parantanut yöunia ja poistanut pahoinvointia. Masennukseen mirtatsapiini ei auttanut.

Kuukauden jälkeen mirtatsapiinin rinnalle otettiin venlafaksiini, ensin 75 mg päiväannos, joka sitten nostettiin 150 mg:aan. Heti ensimmäisestä lääkkeestä lähtien alkoi sivuoireet: mm. lisääntynyt hikoilu (erityisesti kuntoillessa), suun kuivuminen ja vatsan ongelmia.

Venlafaksiinin syömisen aikana kesä-heinäkuussa vatsan ongelmat pahenivat ja lopulta vatsa oli noin joka toinen päivä vesiripulilla. Luultavasti ilman lääkekannabiksen ja mirtatsapiinin pahoinvointia poistavaa vaikutusta en olisi paljoa voinut syödä, ehkä olisin oksentanutkin. Lähes sairaalloinen hikoilu aiheutti kuntoillessa ja ihon hangatessa iho-ongelmia: tuli ihottumaa ja näppyjä, joista pari tulehtui ja sain kuukauden niitä parannella. Tämän vuoksi jouduin mm. lopettamaan pyöräilyn ja lopulta vähentämään muutakin kuntoilua. Lisäksi rupesi pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että pää sekoaa. Masennus ei alkanut hellittää.

Venlafaksiini, joka on SNRI-lääke (serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjä), ei selvästikään sopinut minulle. Masennus oli kuukausi lääkettä syöneenä edelleen paha, lisäksi paljon sivuoireita, jotka haittasivat elämää ja jopa lisäsivät masennusta. Joskus ennen MS-diagnoosia masennustani koitettiin parantaa SSRI-lääkkeillä (serotoniinin takaisinoton estäjä), mutta niissä oli samanlaisia ongelmia kuin venlafaksiinissa, eivätkä nekään auttaneet masennukseen. Pienensin annoksen 75 mg:aan ja siitä viikon kuluttua lopetin lääkkeen. Tästä seurasi yli 10 päivän lopetusoireet, jotka olivat todella epämiellyttäviä.

Harkitsin jo menoa sairaalaosastollekin, jossa olisivat voineet säätää lääkitykset kuntoon valvonnassa, mutta kesä hankaloitti asioita. Jotenkin sain itseni kasaan ja sain kokeiluun Voxran, joka on DNRI-lääke (dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjä), vaikuttavana aineena bupropioni. Tämä on ollut siitä hyvä lääke, että se ei ole minulle aiheuttanut sivuvaikutuksia. Voxran annostus on ollut 150 mg, seuraavalla lääkärikäynnillä annos mahdollisesti tuplataan, mikäli masennus on yhä paha.

Olin ottanut itselleni epäviralliseksi tavoitteeksi blogata puoli vuotta päivittäin. Blogaamisen yksi syyhän on ollut pitää mielen virkeyttä yllä. Kun arki vaikeutui kesällä masennuksessa ja lääkekokeiluissa, päivittäisen blogimerkinnän kirjoittaminen alkoi viedä päivästä liikaa aikaa, tunnin pari helposti. Kognitiivinen fatiikki hankaloitti asioita ja masennus ja lopulta myös ahdistus oli todella paha – tuntui että en enää jaksa (elää seuraavaan päivään).

Ensimmäisenä päätin toistaiseksi jättää netin, joka rupesi näyttämään melkoiselta aikarosvolta, ja keskittää kaikki voimavarani itseeni ja vointini parantamiseen. Kuntoilua on ollut myös pakko vähentää iho-, keuhko- ja vatsasyistä. Lähimmäisiltä saamani tuen lisäksi apuna on ollut mm. Tom Lundbergin kirja ”Kaikki on hyvin”, jonka olen lukenut tänä aikana. Suosittelen.

Vatsani meni venlafaksiinia syödessä niin sekaisin, ettei se parantunutkaan lääkettä vähentämällä eikä lopettamalla. Ehkä vatsaan pääsi samalla pesiytymään joku pöpö, sillä edelleenkään se ei ole kunnossa. Sain myös keuhkoihini jonkun sitkeän mykoplasman, ja raskas kuntoilu on sen takia pitänyt jättää toistaiseksi.

Kuntoilu on siis pannassa, varon ettei netti vie liikaa aikaani, koitan hoitaa vatsaani. Yritän käydä päivittäin kävelyllä. Yhä masentaa, mutta ahdistus on vähentynyt, enkä enää joka päivä toivo, että täältä pääsisi jo pois. Arki on muuttunut; millaiseksi se sitten muodostuu, kun vatsa on parempi ja keuhkot kunnossa, se jää nähtäväksi. Yhtenä osana muutosta on (jo nyt) myös blogiin kirjoittelu. Tulevaisuus näyttää, siihen asti päivä kerrallaan.

Mainokset

Lopetusoireblues

28.7.2011

Raapaisin masentuneissa mielialoissa kasaan tällaisen bluesin. En tosin jaksanut yhtä säkeistöä pidemmälle. Hakasuluissa on soinnut, kyseessä on perus 12 tahdin blues, voi soittaa yhtä hyvin myös vaikka E:stä, tai mistä bändi sattuu osaamaan.

Lopetusoireblues

[C]         ei serotoniini sopinut mulle
[C]   enemmän alkoi tehdä mieli mullan alle
[C]   siksi loppui venlafaksiinin syöminen
[C]   ja siitä alkoi pitkät päivät lopetusoireiden
[F]   tää on lopetusoire blues
[F]         ou jea
[C]   nyt soi lopetusoire blues
[C]
[G]     lopetusoireet sähköttää ja
[F]       päässä huippaa yhtenään
[C]         lopetusoireblues
[C(/G)]


Kesäkuussa kirjoitin, että masennukseni on käynyt niin pahaksi, että tuntuu etten enää jaksa ja kokeilen siihen lääkitystä. Kävi vähän huonosti. Masennuslääkkeenä kokeilemani venlafaksiini pisti pääni aivan sekaisin, apua ei tullut pätkääkään masennukseen eikä fatiikkiin. Hikoilin niin paljon, että kuntoillessa herkkä ihoni ei enää kestänyt. Vatsa oli vesiripulilla lähes joka toinen päivä. Tuntui että on hiton huono kunto ja väsyi ja hikoili pienemmästäkin. Suuta kuivasi kun kuntoili tai vaikka vaan yritti puhua. Seksihalut ja lopulta mm. orgasminsaamiskyky meni. Ja masenti yhä niin hitosti, pahemmin kuin ennen lääkettä.

Yli kuukauden jaksoin kokeilla ja uskoa. Viime viikon keskiviikkona lopetin sitten venlafaksiinin syönnin. Lopetusoireet, jotka ovat samanlaisia kuin aikoinaan sain SSRI-lääkkeistä, alkoivat perjantaina. Lopetusoireissa on mm. läpi kroppaa kulkevaa sähkön tunnetta, vähän kuin l’Hermitte, mutta tämä aktivoituu mistä vain liikkeestä. Päässä tuntuu usein siltä kuin olisi lentokoneessa, joka osuu ilmakuoppaan, tuntuu ”humpsahtavan” alaspäin. Päässä tuntuu myös sähköä. Sähköt ja humpsahtelut vaikuttavat tasapainoon: kävellessä on hyvä katsoa eteenpäin, että pysyy pystyssä.

Onneksi hikoilu alkaa olla vähentynyt aika lailla normaaliksi ja vatsakin muuttunut vähän vakaammaksi. Lopetusoireet ovat myös alkaneet nyt useana päivänä aina hieman myöhemmin aamupäivällä. Eilen lopetusoirevapaata aikaa oli 3 tuntia sängystä nousun jälkeen ja tänään jo noin 4,5 tuntia. Ehkä tästä selviää. Kunhan ensi viikolle selviän ja jaksan, on silloin aika psykiatrille, jossa mietitään jotain toisenlaista lääkettä tai apua.

Voimia kaikille masennuksen ja masennuslääkkeiden kanssa tappeleville.