Vuoden toinen Cooperin testi

Juoksu sujui kesäkuussa parisen viikkoa hyvin, minkä jälkeen vasempaan nilkkaan tuli samanlaista kipua, joka vuoden alkupuolella haittasi usein juoksemista. Tämän vuoksi pidin kymmenen päivän juoksutauon viime kuun lopussa. Heinäkuussa olen taas jatkanut juoksua kahden kilometrin pätkissä. Olen nilkkaa vielä hieman varoen juossut kahden kilometrin lenkin tavallisesti noin 14–15 minuuttiin.

Eilen aamulla hieman lyhennetyn 40 minuutin kuntosalin jälkeen päätin vielä lähteä juoksemaan tuon kahden kilometrin lenkin. Kuntosalin jäljiltä olin valmiiksi lämminnyt, nilkka tuntui kestävältä ja päätin yrittää juosta lenkin kahteentoista minuuttiin. Se onnistuikin, vaikka koville otti, ajaksi tuli noin 11:50. Tarkistin matkan vielä karttapalvelusta ja se oli 2020 metriä, joten voin laskea sen kahdeksi kilometriksi.

Vuoden alkupuolella juoksin Cooperin testin tuloksen 1900 metriä. Tulos parani sadalla metrillä: nyt tulos siis 2000 metriä. Lisäksi luulen, että jalkani kestivät tämän Cooperin paljon paremmin kuin sen ensimmäisen. Taulukon mukaan samassa keskitason kunnossa ollaan edelleen:

Mutta on tässä sentään MS-tauti rasitteena!🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s