Jaksamisen rajapyykeillä

18.8.2011

Reilu vuosikymmen sitten, kauan ennen MS-diagnoosia, kävin ensimmäistä kertaa lääkärissä masennuksen vuoksi. Lääkitykset eivät oikein auttaneet ja masennusta on ollut siitä lähtien kroonisesti. Tänä keväänä mielialani laski voimakkaasti, mm. MS-taudin pahenevat oireet masensivat, mitä kompensoin mm. positiivisella ajattelulla ja liikuntaa lisäämällä. Liikunta sujuikin hyvin ja olin huippukunnossa toukokuussa. Liikunta on hyvä masennuslääke, mutta lähes ainoana tehokkaana apukeinona se oli vähän hankala – lopulta olin ”koukussa” liikkumiseen, koska ilman sitä masennus alkoi kalvaa liikaa.

Päätin jälleen kokeilla lääkeapua masennukseen. Uniongelmien, pahoinvoinnin yms. takia aloitettiin ensin mirtatsapiini 7,5–15 mg iltaisin. Lääkkeeseen totuttelun jälkeen se on parantanut yöunia ja poistanut pahoinvointia. Masennukseen mirtatsapiini ei auttanut.

Kuukauden jälkeen mirtatsapiinin rinnalle otettiin venlafaksiini, ensin 75 mg päiväannos, joka sitten nostettiin 150 mg:aan. Heti ensimmäisestä lääkkeestä lähtien alkoi sivuoireet: mm. lisääntynyt hikoilu (erityisesti kuntoillessa), suun kuivuminen ja vatsan ongelmia.

Venlafaksiinin syömisen aikana kesä-heinäkuussa vatsan ongelmat pahenivat ja lopulta vatsa oli noin joka toinen päivä vesiripulilla. Luultavasti ilman lääkekannabiksen ja mirtatsapiinin pahoinvointia poistavaa vaikutusta en olisi paljoa voinut syödä, ehkä olisin oksentanutkin. Lähes sairaalloinen hikoilu aiheutti kuntoillessa ja ihon hangatessa iho-ongelmia: tuli ihottumaa ja näppyjä, joista pari tulehtui ja sain kuukauden niitä parannella. Tämän vuoksi jouduin mm. lopettamaan pyöräilyn ja lopulta vähentämään muutakin kuntoilua. Lisäksi rupesi pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että pää sekoaa. Masennus ei alkanut hellittää.

Venlafaksiini, joka on SNRI-lääke (serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjä), ei selvästikään sopinut minulle. Masennus oli kuukausi lääkettä syöneenä edelleen paha, lisäksi paljon sivuoireita, jotka haittasivat elämää ja jopa lisäsivät masennusta. Joskus ennen MS-diagnoosia masennustani koitettiin parantaa SSRI-lääkkeillä (serotoniinin takaisinoton estäjä), mutta niissä oli samanlaisia ongelmia kuin venlafaksiinissa, eivätkä nekään auttaneet masennukseen. Pienensin annoksen 75 mg:aan ja siitä viikon kuluttua lopetin lääkkeen. Tästä seurasi yli 10 päivän lopetusoireet, jotka olivat todella epämiellyttäviä.

Harkitsin jo menoa sairaalaosastollekin, jossa olisivat voineet säätää lääkitykset kuntoon valvonnassa, mutta kesä hankaloitti asioita. Jotenkin sain itseni kasaan ja sain kokeiluun Voxran, joka on DNRI-lääke (dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjä), vaikuttavana aineena bupropioni. Tämä on ollut siitä hyvä lääke, että se ei ole minulle aiheuttanut sivuvaikutuksia. Voxran annostus on ollut 150 mg, seuraavalla lääkärikäynnillä annos mahdollisesti tuplataan, mikäli masennus on yhä paha.

Olin ottanut itselleni epäviralliseksi tavoitteeksi blogata puoli vuotta päivittäin. Blogaamisen yksi syyhän on ollut pitää mielen virkeyttä yllä. Kun arki vaikeutui kesällä masennuksessa ja lääkekokeiluissa, päivittäisen blogimerkinnän kirjoittaminen alkoi viedä päivästä liikaa aikaa, tunnin pari helposti. Kognitiivinen fatiikki hankaloitti asioita ja masennus ja lopulta myös ahdistus oli todella paha – tuntui että en enää jaksa (elää seuraavaan päivään).

Ensimmäisenä päätin toistaiseksi jättää netin, joka rupesi näyttämään melkoiselta aikarosvolta, ja keskittää kaikki voimavarani itseeni ja vointini parantamiseen. Kuntoilua on ollut myös pakko vähentää iho-, keuhko- ja vatsasyistä. Lähimmäisiltä saamani tuen lisäksi apuna on ollut mm. Tom Lundbergin kirja ”Kaikki on hyvin”, jonka olen lukenut tänä aikana. Suosittelen.

Vatsani meni venlafaksiinia syödessä niin sekaisin, ettei se parantunutkaan lääkettä vähentämällä eikä lopettamalla. Ehkä vatsaan pääsi samalla pesiytymään joku pöpö, sillä edelleenkään se ei ole kunnossa. Sain myös keuhkoihini jonkun sitkeän mykoplasman, ja raskas kuntoilu on sen takia pitänyt jättää toistaiseksi.

Kuntoilu on siis pannassa, varon ettei netti vie liikaa aikaani, koitan hoitaa vatsaani. Yritän käydä päivittäin kävelyllä. Yhä masentaa, mutta ahdistus on vähentynyt, enkä enää joka päivä toivo, että täältä pääsisi jo pois. Arki on muuttunut; millaiseksi se sitten muodostuu, kun vatsa on parempi ja keuhkot kunnossa, se jää nähtäväksi. Yhtenä osana muutosta on (jo nyt) myös blogiin kirjoittelu. Tulevaisuus näyttää, siihen asti päivä kerrallaan.

Mainokset

MS-tauti ja masennus

19.6.2011

MS-tautia sairastavat tutkitusti potevat masennusta enemmän kuin muu osa väestöstä ja myös enemmän kuin muita vakavia sairauksia sairastavat. Tämän taustalla on ajateltu mm. olevan aivokemiallisia syitä (mm. paljon stressihormoni kortisolia), lisäksi monet MS-taudissa käytettävät lääkkeet voivat aiheuttaa masennusta.

Understanding Depression and MS

Viime kesänä Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että MS-tautiin liittyvä aivojen atrofia eli kutistuminen kohdistuu erityisesti mm. hippokampukseen, mikä voi saada aikaan masennusta ja epätoivon tunteita.

Depression in MS May Have Physical Cause

Jos sairastaa MS-tautia ja on masentunut, ei siis kyse ole välttämättä vain ”huonosta tsemppauksesta”.

Masennus oli näköhermon tulehduksen jälkeen itselläni toinen MS:n tuoma oire, jos ei jotain ”pikkukipuja” yms. laske, ja sitä onkin nyt jatkunut jo yli kymmenen vuotta. Masennuksen ilmaannuttua söin muutaman vuoden erilaisia masennuslääkkeitä, pääosin SSRI-tyyppisiä, mutta niistä ei silloin ollut apua. Eivätkä ne tietenkään auttaneet MS:n aiheuttamiin muihin oireisiin, joiden ajateltiin silloin vielä olevan psykosomaattisia ja masennuksesta johtuvia.

Jotkut saavat kannabiksesta apua masennukseen (toisaalta se voi varmasti väärin käytettynä sitä myös lisätä), mutta sen hyöty minun kohdallani on kovin pieni. Luulen, että satunnaiskäyttäjällä, joka siis päihtyy kannabiksesta, toisin kuin säännöllisesti käyttävä lääkekäyttäjä, mielialavaikutus voi olla suurempi.

Masennuslääkkeiden on osoitettu lisäävän neurogeneesiä hippokampuksessa, ja erityisesti välittäjäaine noradrenaliini (norepinefriini) on ilmeisesti tässä avainasemassa. Artikkeli helmikuulta 2010: Research uncovers how antidepressants actually work.

Positiivinen ajattelu ja liikunta auttavat jonkin verran mielialaan, mutta vaikka molempia harjoitan oikein urakalla, masennus on välillä tänä keväänä käynyt niin pahaksi, ettei sellaisten olojen kanssa enää jaksa kauaa elää. Joten kävin asian vuoksi lääkärillä, ja yritän nyt saada mielialojani kestävästi paremmiksi masennuslääkkeiden avulla. Tässä on omia haasteitaan, mutta katsotaan, mitä tulevaisuus tuo.