Jalka ei kestänyt

Päivittäisten kävelyiden aloittaminen vuonna 2009 oli haaste sekä yleisen jaksamisen kannalta että jalkojen kipujen vuoksi. Jaloissa on ollut ja on monenlaisia kipuja, joita pitää sietää kävellessä ja tietysti myös juoksuyritysteni aikana. Tämä on tehnyt vaikeaksi arvioida jalkojen kestävyyttä varsinkin juostessa – onko ”juuri tämä kipu” varoitusmerkki liiasta rasituksesta tai jostain viasta, vaiko vain ”normaalia kipua”. Yhtälöä hankaloittaa myös lihasten spastisuus (lisääntynyt lihasjäykkyys) ja sen tuomat lisäkivut jaloissa.

Erityisesti oikean jalkani nilkassa ja polvessa oli huhtikuun ajan kipua. Kipu ei ollut niin kovaa ja pistävää kuin vasemmassa jalassani oli vuoden alkupuolella, joten jätin sen osin huomioimatta. Toissa viikolla kävelin vielä yli maratonin, mutta viime viikolla kävely meni jo niin nilkuttamiseksi ja jalka kipeäksi varata painoa, että olin pari päivää täysin kävelemättä. Pahinta tässä ei ole ollut kipu, vaan se, että ei päässyt kävelylle. Lauantaina ja sunnuntaina otin avuksi ”kättä pidempää”, jotta pääsin edes lyhyille kilometrin kävelyille. Tämä oli iso askel minulle: ensimmäinen apuvälineeni, keppi.

Kepin kanssa

Never give up!

永不放弃

Kävelyä korvasin viime viikolla lihaskuntoharjoittelulla (kovat kuntosalit ja lisäksi mm. punnerruksia), ja eilen kävin kahdella reilun 10 kilometrin pyörälenkillä, yhteensä pyöräilyä siis yli 20 kilometriä. Illalla katselin noin tunnin kestäneen live chatin Yhdysvaltain länsirannikolta aiheesta MS ja liikunta, mutta mitään itselleni uutta ei varsinaisesti tullut esiin.

Pyöräilyn apuvälineet

Tänä vuonna jaloilla kuljettuja kilometrejä on ehtinyt kertyä yli 750, joista reilut 65 kilometriä on juoksua. Nyt jalan toipumista odotellessa, sillä välin mm. kohta taas 1,5 tunnin kuntosali.🙂

2 vastausta artikkeliin: Jalka ei kestänyt

  1. Mika Lahtinen kirjoitti:

    Tervehdys MS-potilas!
    Never give up! Pätee myös täällä, liikunta on arjessa mukana. Nyt kun on liukkaat kelit ohi on liikunta mukavaa. Kivut tuntuu myös täällä jos rehkii liikaa. Melontaa kajakilla pidän itselle parhaana,siinä toteutuu monta yhtälöä samaan aikaan. Koiran kanssa tulee sitten pitkät lenkit tehtyä kävellen.
    Aurinkoa ja jaksamisia sinne, terv. Mika

  2. Hän Tä kirjoitti:

    Toivottavasti jalka toipuu pian entiseen kävelykuntoon! Tsemppiä ja kärsivällisyyttä paranteluun🙂
    T. Burp-ee😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s